Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA


Huhtikuu 2009

1.4. Lappajärvellä aprillilennolla

Pieni porukka meidän lentokerhosta oli kokoontunut Lappajärven rantaan. Yrityksenä oli tehdä Suomenennätys varjoliitimen hinauskorkeudessa meidän kerhon nimiin. Sää oli ennusteiden mukaan otollinen yritykseen, eli luoteistuuli olisi juuri sopiva illalla.

Rannassa valmisteltiin jäälle siirtymistä

Naruja alettiin levittelemään keloilta jäälle ja suoritettiin myös narun koeponnistukset . Viimein saatiin reilu kolme kilometriä levitettyä kestävää narua Lappajärven jäälle.

Tikkasen Tero ehti ilmoittautua ensimmäisenä narunpäähän ja Peuran Ilkka oli toisena vuorossa siltävaralta jos Teron lento keskeytyy jostain syystä.

Itselläni oli tehtävänä kuvata lentoa ilmastapäin paramoottorilla.

Hinaus Lähti käyntiin ja pian starttasin perään itsekin rannan tuntumasta.

 

Ensimmäisessä yrityksessä oli aurinko jo laskemassa mailleen

 

Pian saavutin Teron, mutta naruhinaus oli jo keskeytynyt jostain syystä ja Tero kurvaili alaspäin.

 

Taustalla Lappajärven keskusta

 

Teron kohtalona oli jäälle laskeutuminen.

 

Lappajärveen syntyy joka talvi suuri railo, kuten nytkin. Joskus jäät nousevat railon kohdalla korkeaksi muuriksi estäen railon ylityksen.

 

Itsekin pudotin uudelleen alas ja laskeuduin jäälle seuraavan lentäjän eli Ilkan vierelle hoitamaan lähettäjän tehtävän seuraavassa hinauksessa.

Ilkka siellä odottelee orpona lähtöä keskellä Lappajärveä.

 

 

Ja heti kameran kanssa osottelemassa

 

Saatuani Ilkan lähetettyä starttasin uudelleen ilmaan ja kun sitten aloin etsimään pientä pistettä taivaalta hinauslinjan suunnalta niin löysinkin Ilkan takaviistosta ja samassa tajusin että naru on irronnut ja käänsin heti myötätuuleen pois laskeutuvan narun ulottuvilta.

Ilkka siellä kans jo pudottelee alaspäin hämärtyvässä illassa.

 

Sinne vaipuu Ilkkakin kohti Lappajärven pintaa ja näin korkeusennätys yritys on tältäerää ohi. Homma kaatui tälläkertaa hinausten keskeytymiseen. Ongelmaksi muodostui hommaan sopimaton hinausväline eli moottorikelkka jolla ei pystynyt pakittamaan sujuvasti hinauksessa vaan kelkan roiskeläppä meni telamaton alle jolloin kelkka pysähtyi ja naru katkesi. Seuraavankerran yritetään hinata autolla jolloin tuota pakitusongelmaa ei ole. Hyvä yritys kuitenkin.