Etusivu    Ilmakuvat     Omat kirjoitukset     Lehtijutut     CLEMENTE Paramoottorit

Syyskuu 2008

Ahvenanmaa 25.9.2008

Taas oli ohjelmassa jokavuotinen Ahvenanmaan reissu ja sääennusteet olivat lupailleet jo muutaman päivän ajan mietoja tuulia ja poutaa juuri torstaille jolloin muutenkin olisi sopivaa aikaa lentelyyn tuolla kauniissa saarivaltakunnassa. Viimeksi lensin tuolla neljävuotta sitten.

Ennusteet sitten toteutuivatkin.

Torstaiaamu valkeni kirkkaana ja tyynenä, vain sumupilvilauttoja leijui siellä täällä alavemmilla paikoilla, joten heti aamusta ajettiin isolla autolla tutulle kytötielle Jomalan maatalousoppilaitoksen maille.

Levittelin vehkeitä pikkuhiljaa aamukosteissa olosuhteissa vaimon odotellessa autossa koko Tulevan lentosession ajan.

Tuuliviiri ei oikein suostunut kertomaan ensimmäisen puolentunnin aikana, että mihin suuntaan siipi kannattaisi levitellä. Valitsin kuitenkin suunnan jota vhs nauhat eniten hyljeksivät, joka oli kuitenkin päinvastainen suunta mitä ennusteessa oli kerrottu.

Seuraavaksi kutsuin ilmailuradiolla Maarianhaminan tornia. Kolme tai neljä kertaa kutsuin, ennenkuin sieltä viehkeä naisääni vastasi. Yhteys tuntui pelaavan melko kehnosti maasta ja asioita piti toistella. Ihmettelin hiukan huonoa kuuluvuutta, kun muistelin, että viimekerralla neljävuotta sitten radio kuului hyvin. No asiat saatiin selviksi ja sovittiin yhteydenotto ilmassa startin jälkeen. Olin pannut merkille radiolähetyksen aikana näytössä näkyneen "low bat" tekstin, mutta ajattelin, että se taitaa kuulua asiaan lähetettäessä, koska olin kotona ladannut akkua yön yli joten sen pitäis olla aivan täynnä.

Radiokeskustelujen aikana oli tuuli jo hiukan alkanut oikuttelemaan ja siipi piti vielä kantaa eripaikkaan. Sänkipelto oli aivan märkä yön jäljiltä joten siipi alkoi kastumaan hieromisen aikana.

Kävellessäni vihdoin siivelle moottori selässä oli heikko tuulenvire kääntynyt pahaksi onneksi lähes myötäiseksi. Kirosin tilannetta mielessäni, mutta päätin startata kuitenkin koska aikaa sovitusta yhteydenotosta torniin oli kulunut jo liikaakin ja niinpä naisääni kutsui taas kysellen, että ollaanko sitä jo ilmassa. Teki mieli kirota, että ei tämä niin käy ku elokuvissa. Vastasin kuitenkin, että hiukan kestää kun tuulensuunta vaihtelee startissa ja että tulen ääneen kun olen ilmassa.

Tilannetta ei yhtään helpottanut se kun vaimo vahtas kokoajan autonlasista touhua ja tiesin mitä siellä aatellaan, eli että on tuo melekosta vellaamista ja mitää valamista ei tunnu tapahtuvan, aikaa vaan kuluu ja kaupoille pitäis jo päästä.

No rykäsin kuitenkin vihdoin tarmolla siiven ylös ja normaalia terävemmän askelluksen jälkeen oltiin kaikesta vastoinkäymisestä huolimatta ilmassa, tankki täynnä ja mahtava maisemalento oli aluillaan.

Nousin muutaman kymmenenmetrin korkeudelle ja painoin tangenttia "torni,mova 1...." uudestaan "torni mov..." Mitä Vit... kysyin itseltäni. Voi saat.. saat.. Sadattelua jatkui melko pitkään ennenkö tyydyin kohtaloon ja suostuin järkevään ajatteluun jonka tuloksena aivolohkon syövereistä sain faksin jossa luki, että "ilmailuradion akku sökö ja tyhjä, laskeuduttava takaisin pellolle ja soitettava kännykällä torniin" Eipä ollut oikein mieltä ylentävä faksi.

Kaartelin vielä tovin matalissa starttipellon vaiheilla ottaen kuitenkin kuvia, jos vaikka ei sitä jostain syystä enää päästäiskään ilmaan uudelleen.

Jomalan kirkontorni oli pakko kuvata edes kaukaa ennen laskua.

Laskeutumisen jälkeen soitin torniin ja kerroin tilanteen. Kysyin mahdollisuutta lentää ilman radioyhteyttä. Ihan suoraltakädeltä ei lupaa tullut, mutta saimme sovittua kuitenkin pelisäännöt ja lentoalueesta rajautui pois parhaat palat, eli Maarianhaminan keskusta, joka sijaitsee aivan kentän tuntumassa. Laitakylillä lähialueen ulkopuolella ja lähialueella kentän Länsi (lue korpi) puolella sai lentää max. 300 jalkaa. No lohduttihan tämäkin tieto ja aloin valmistelemaan uutta starttia.

Emäntä jo varmaan aivan kypsä, joten kyselemään, että pitäiskö sut heittää keskustaan välillä? Yllättäin melko rauhallinen vastaanotto auton sivulasista, että ei mitää lennä vain ensin.

Tuuli jo vakiintunut ja voimistunut tässävaiheessa joten startinkannalta ei huolta. Nousin ilmaan ja lähdin tyytyväisin mielin vastatuuleen kohti koillista ja Godbyn taajamaa. Keli oli vielä tasaista termojen hieroessa vasta silmiään.

Ensimmäisenä tuli vastaan Jomalby niminen kylä.

Amnäsviken lahden takana jo siintää Godby

Godby alkoi lähestyä. Lentelin melko matalalla melko kovan vastatuulen takia, jotta matka etenis.

Godbyn keskustaa

Matkaa starttipaikalta oli kertynyt kuutisen kilometriä tänne Godbyn keskustaan. Kaartelin keskustan yllä kuvaten kohteita, kunnes yhtäkkiä kuin salaman iskusta moottorin kierrokset tipahtivat melko alas ja hiukan säpsähdin tapahtunutta. Kaasuttelu ei vaikuttanut kierroksiin. Kone ei kuitenkaan sammunut, vaan jatkoin kaartelua keskustan laidalla ja aprikoin tilannetta, että pääsisköhän tällä vielä jopa takaisin lähtöpaikalle. No ei sentään vaan kierrokset oli niin matalalla, että korkeutta menetettiin kaikenaikaa hiljalleen. Tulosuunnassa pelkkää metsämaisemaa joten laskupaikaksi valikoitui kapea heinäpeltosarka keskustaan johtavan tien vieressä. Kone sammuikin sitten lopullisesti kun löysäsin kaasua laskunaikana.

Tämä oli taas hyvä muistutus siitä, että näiden varassa ei pidä koskaan lentää. Laskupaikka pitää olla kaikenaikaa tiedossa.

Laskupelto tuossa kuvan alalaidassa tien vasemmalla puolella koivupuskien takana.

Hienosti sujuneen laskun jälkeen kasailin vehkeitä pellonlaitaan, kun tielle pysähtyi henkilöauto josta mies varmaan tarkkaili että käviköhän tuossa jotain. Tuli mieleen, että tuostahan minä saankin helposti kyydin takaisin starttipellolle ja juoksin sanomaan venta liten. Istuin autoon ja yllätyin kun hanskalokeron päällä olikin taksamittari jonka ikääntynyt kuljettaja laittoikin sitten päälle. Ulkopuolella en havainnut mitään taksinmerkkejä.

No pääasia, että sai nopeasti kyydin. Sitä kielitaidoton maalaispoika olis pian ollutkin pulassa täällä ulkomailla.

Soitto torniin vielä lopuksi ja praatailua naislennonjohtajan kanssa, joka kyselikin kaikenmaailman tästä lajista ja kertoi tornissakin olevan töissä Ari Tumin joka harrastaa myös varjoliitoa.

Hieno lento, vaikka jäikin lyhkäiseksi. Monenlaista vaikeutta oli kasautunut samalle lennolle, mutta aina se on onnistunu ku pääsee Ruattalaisia kattelee alaspäin :)

Myöhemmin illalla purin koneen ja pakkolaskun syyksi osoittautui irronnut männänrenkaan pyörimisen estävä tappi, joka oli sitten vaurioittanut sylinterin ja männän.