Etusivu    Ilmakuvat     Omat kirjoitukset     Lehtijutut     CLEMENTE Paramoottorit

Elokuu 2008

Pallolento Kuortaneelta Alavudelle 30.8

Kuumailmapalloa oli tullut lennättämään tänne Pohjanmaalle Vesa Lensu Jyväskylästä ja olin saanut kutsun häneltä lähteä mukaan tälle lennolle. Kiitos vain Vesalle kutsusta.

Kuortaneen urheiluopiston pihanurmelle kokoonnuttiin illalla kuudenmaissa. Maamiehenä toimi mm. paramotoristi Ilkka Peura Kauhavalta.

Suomenlippu laitettiin roikkumaan naruun isänmaallisesti ja kun herrasmieslajista on kysymys.

Palloa alettiin täyttämään ympäröivää ilmamassaa lämpöisemmällä ilmalla joka saattais sitten nostaa meidät ilmaan tuulien vietäväksi ilman sen tarkempaa päämäärää. Huh aika erikoinen asetelma ja lentosuunnitelma näin paramotoristin silmin katsottuna ja kun ilmailussa yleensäkin pitää tietää laskupaikkakin jo etukäteen. No olihan meillä toki tiedossa, että Alavuden suuntaan tuuli kokolailla vie ja laskupaikkakin on niillä nurkilla joten eiköhän se siitä ja olihan pilottina kokenut pallolentäjä joten turvallisin mielin olin lähdössä mukaan seikkailuun.

Tuuli oli vielä lähtöhetkellä melko puuskaista ja pallon täyttö oli melko hankalan tuntuista touhua tuulen käännellessä aluksi velttoa palloa puolelta toiselle ja pilotin samalla yrittäessä söhöttää liekinheittimellä kohti pallon ahterissa lepattavaa aukkoa.

Maamiesten Ilmeistä päätellen tästä on leikki kaukana. Näkisittepä lentäjän ilmeen puhumattakaan kyytipojasta.

Tässä vois naisen ajatuspuhekuplassa lukea, että -on se vain ihanaa olla pallolentäjän vaimo- kun taas alhaalla pelokkailta kasvoilta vois lukea, että -se on se piru itte tai paholainen ku tultaki sylykee ja reppii käjet irti-

Sitte kädet ja köysi irti ja niin lähdettiin kuin nato-ohjus taivaalle. Heti tuli mieleen, että ei oo paramoottorista kilpakumppaniksi nousunopeudessa. Eikä kyllä oikein muistakaan lentolaitteista. Tämä pallohan on kuulemma kisapallo ja liikkuu ylösalas normaalia vikkelämmin ja sen kyllä huomas selkeesti. Muutamassa sekunnissa oltiin satojenmetrien korkeudessa.

Kuortane avautui eteemme linnunsilmin

Yyterissäkö jo? No ei tää nyt niin nopee ole vaikka nouseeki sikana.

Sinne se jäi Kuortanehalli taakse kun tuuli lähti meitä viemään kohti tuntematonta

Vesa tähtää, että pysyykö pallo peltoväylällä vai tuleeko tästä "mettäkeikka"

Ilmavalokuvaus oli helpon tuntuista pallon lipuessa tasaisesti ja hiljaa eteenpäin. Paramoottori kyyti on usein heiluvampaa ja lisäksi moottorin tärinä vielä haittaa kuvaamista. No heti tulee mieleen miinuksiakin, että ei tällä vehkeellä paljoo koukita sivulle parempiin kuvakulmiin.

Maisemallisesti tämä Kuortane- Alavus väli on todella hienoa jokineen, järvineen ja korkeuseroineen.

Tässä Mäyryn kohdalla olimme tehneet jo havainnon, että pallo vänkäsi hiukan liikaa oikealle ja vaarana oli, että ajaudumme ohi peltoväylältä suurille korpiseuduille. Seurasin itsekin gepsistä kulkusuuntaa kaikenaikaa Vesan pudottaessa pallon hyvin matalalle vasemmalle kulkeviin tuuliin. Tässäkin kohtaa tuli mieleen heti, että tällä voi näköjään lentää ikäänkuin moottorin varassa toisin kuin paramoottorilla joka voi rykäistä kohtalokkaasti mettätaipaleen kohdalla

Lähes puita hipoen purjehdittiin eteenpäin ja tienviitoistakin näki suunnistaa

Väreilevä Kuhajärvi osui reitille

Mahtavaa oli lentää äänettömästi puhe-etäisyydellä mökkiläisistä. Vesa taiskin kiekasta tälläkohtaa, että tää on kivaa alkakaa tekin lentäjiksi.

Mäyryn golfkenttä takana

Paramotorilla ottaisin tässä hiukan oikealta, mutta pallossa liekin palamiseen voi näköjään luottaa paremmin

Hieno maalaismiljöö Kuhajärven Etelärannalla

Uusi ilmiö oli kan se kun "kantturat" säntäili vauhkona pelloilla ja isoimmat sarvipäät asettuivat pienten ympärille sarvet ojossa puolustamaan vasikoita taivaalta kohti tulevaa puhisten tulta syöksevää paholaista vastaan. Paramoottorin pärinästä ne ei paljoo korviaan lotkauta.

Vanhoja maalaistaloja riitti reitin varrella

Reitille osui myös yhden tutun ja entisen varjoliitäjän talo

Ilkka seuras meitä hakuautolla ja välillä huudeltiin radioon suunniteltuja laskupaikkoja. Tälläkohtaa suunnitelmissa oli osua Alavuden lentokentälle, mutta se ei kuitenkaan ollut varmaa, että osutaanko kentälle tuulen vängätessä ehkä liikaa oikealle.

Kauniita maisemia riitti reitillä

Jänöjussikin ponkaisi henkensä pelossa pusikkoon piiloon peläten, että taivas putoo niskaan.

Pikkupoika oli pongannut myös meidät. Tätä ei liioin voi salaa harrastaa, kuten ei paramotorismiakaan.

Tuossa on tuttu paikka. Ponkaisimme ilmaan tuosta pellolta hiljattain.

Ilta oli jo ehtinyt tässävaiheessa pitkälle kun purjehdimme pieni pelko perseessä kohti tuntematonta. Kuvitelkaa ilta hämärtyy, kaasu melko lopussa (rosenteilla sanoi pilotti värisevällä äänellä), kuusenlatvat välillä lähes raapivat kaislakoria ja lennettiin kuulemma kaikenaikaa "peräsin pohjassa" ja silti korpiseudulle ajautuminen ehkä kuitenkin edessä. No tosilentäjät ei pienistä hätkähdä vaan luottavat vankkumattomaan lentotaitoonsa ja ehkä hiukan tuuriinkin :)

Tuuli oli melko oikukasta matalissa muuttaen suuntaa alituisesti ja tehden siten lentoradasta melko mutkittelevan ja samalla luoden epätietoisuutta laskupaikan suhteen. Tässävaiheessa olin itsekseni hiljaa todennut, että tämä on paljon jännempää touhua kuin paramotorismi. Yritin pitää turpani kiinni mahdollisimman hyvin jotta pilotti vois keskittyä pallon pitämiseen kuusenlatvojen yläpuolella.

Tässä viimeinen kuva ilmasta Alavuden länsipuolella iltahämärissä. Tuuli oli sittenkin kuljettanut palloa loppupäässä vasemmalle ja Alavuden keskustan kohdalla näytti, että lentokenttä jääkin ehkä oikealle ja ajaudumme vasemmalta ohi kentän. Tässävaiheessa pilotti käski laittaa kameran reppuun suojaan laskurytinän ajaksi.


Kun varmistui, että emme pääse kentälle aloimme valitsemaan laskupeltoa kentän ja Kirkkojärven välistä. Viljapeltoja oli kulkulinjalla hyvin, samoin sähkölinjoja ihan riittävästi. Autoilijoita oli pysähtynyt päätienvarteen ihan letkassa seuraamaan että kuinkahan tuossa lentäjäurhojen oikein käy.

Matalalla ja turhia puhelematta viiletettiin eteenpäin tarkkaillen terävänä etusektoria jos vaikka eteen avautus laskuun soveltuva pelto. Korpitaipaleen reuna lähestyi myös uhkaavasti peltojen samalla loppuessa kuin seinään, joten pikku pakko oli päästä alas ennen sitä.

66 tien lähestyessä viistosti lukitsimme katseen metsän reunassa näkyvään viimeiseen peltoon jossa ei onneksemme näkynyt sähkölinjojakaan. Vesa aluksen kokeneena kapteenina laittoi itsensä tässävaiheessa likoon ja päätti osua peltoon "ekakerralla" Jännittynyt ja sanaton hiljaisuus oli käsin kosketeltava ja saatoin myös tuntea tässä jotain hyvin alkukantaista ilmailun euforiaa, jota ei omassa lajissa esiinny. Pilotti teki tarkkaa työtä vedellen välillä jotain narua ja välillä tohottaen viimeisiä kaasuhöyryjä pallon kylmeneviin nivusiin. Jyrkän puronotkon takana sijaitseva laskupelto lähestyi kovaa vauhtia kun liu'uimme vastarinnettä kohti puroa ja näin paramotoristin silmin katsottuna näytti siltä että puroon menee että rytisee. Mutta mitä ilmeisimmin homma oli hanskassa, koska teimme hienon ja melko pehmeän fleerin vastarinteeseen johon pallo jarruuntui nopeasti lysähtäen lopuksi velttona maahan.

Huh huh, tämä se on touhua sanon minä. Enää en ihmettele yhtään, että mikä se tässä pallolennossa oikein viehättää.

Vesa tässä aluksen uljaana kapteenina antaa hakuautolle koordinaatteja.

Tuolta puskienvälistä se tuli ja tuohon se tipahti ja jäi velttona peltoon makaamaan.

Tämä on kuulemma hieno Ranskalainen urheilulaji.

Kiitokset Vesalle ja Ilkalle tästä unohtumattomasta seikkailusta.