MOOTTOROITU VARJOLIITO
Erilaista lentämistä
Moottorivarjoliidin, eli MOVA soveltuu erinomaisesti erilaisiin ennalta laadittuihin matka- ja paikallislentotehtäviin ja mikä hienointa, voit lähteä lentämään silloin, kun se sinulle parhaiten sopii, eli et ole riippuvainen kenestäkään toisesta, vaan lentäminen onnistuu täysin itsenäisesti.
Tämä varjoliidon muoto on aikatavalla erilainen verrattuna tähän perinteisempään hinauksesta tapahtuvaan termiikkilentämiseen. Itseasiassa näillä varjoliidon eri muodoilla ei oikeastaan ole muuta yhteistä, kuin valjaisiin ja moottoriin kiinnitettävä varjoliidin ja sen ohjaaminen, kaikki muu on enemmän tai vähemmän erilaista.
Lentämisen filosofia moottorilla on ihan toinen, kuin ilman moottoria. Hinaamalla taivaalle nousevan varjoliitäjän päällimmäisenä ajatuksena ja huomion kohteena on löytää nouseva ilmavirtaus, eli termiikki ja siinä pysyminen. Moottorilla lennettäessä itse ilmassa pysymiseen ei tarvitse kiinnittää sen kummempaa huomiota, koska kone huolehtii siitä ja näin ollen voidaan keskittyä lennolla aivan muihin asioihin. Koneen myötä lentämiseen avautuukin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia. Voit alkaa etukäteen suunnittelemaan erilaisia tehtäviä, kuten esim. pitkiä matkalentoja, maisemalentoja, korkeita lentoja, kohteiden lähempää tarkastelua, valokuvausta, matalalentoa ym. Korkeuden voit aina itse valita tilanteen mukaan, vain mielikuvitus ja lentosäännöt asettavat rajat lentämiselle.
Yksi mielenkiintoinen seikka ja ero näiden varjoliitolajien välillä on se, kun termiikkilentäjä tietoisesti hakeutuu näihin ilman pystyvirtauksiin eli termiikkeihin, niin moottorilentäjä oppii välttämään tällaisia olosuhteita mahdollisimman pitkälle, pyrkien lentämään rauhallisemmissa keleissä, koska moottorilla termolentäminen ei ole mielekästä ja näin ollen turvallisuustasokin siltä osin nousee. Tässäkin kohtaa moottorimiehet leikkisästi puhuvatkin, että termiikit vain tekevät turhia mutkia lentäjän matkaan.
Movailua keskellä kauneinta kesää
Iltakeleissä
Moottorivarjoliitimellä lennetään yleensä pääsääntöisesti tasaisissa keleissä, jolloin siiven vajaatoiminnot ovat huomattavasti harvinaisempia, kuin ilman moottoria. Toinen turvallisuusseikka liittyy starttiin, eli kun startti epäonnistuu, niin se ei aiheuta sen kummempaa vaaratilannetta, koska jalat eivät ole irronneet vielä maasta, eikä siipi ole syystä tai toisesta lähtenyt lentämään. Moottoristartissa ohjakset ovat sataprosenttisesti ja ilman viivettä pilotin omissa käsissä. Mitä tulee vielä lajin turvallisuuteen, niin mainitsemisen arvoinen asia on sekin, että koskaan ei lennetä moottorin varassa, vaan ollaan aina liitoetäisyydellä turvallisesta laskupaikasta. Hyvin harvinaista on moottoreiden sammuminen taivaalla, mutta silti niihin ei pidä koskaan luottaa.
Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Moottori pitää epämiellyttävää meteliä ja tärisee aina jonkin verran. Hartioilla tuntuvasta painosta puhumattakaan. Taas pitää alkaa kuitenkin heti puolustelemaan, että yllättävän nopeasti painoon tottuu ja toisaalta moottoria oppii kanniskelemaan mahdollisimman vähän lentoonlähtövalmisteluissa. Metelistä suojaudutaan kuulosuojaimilla. Tärinää voidaan puolustella kokovartalohieronnalla. Moottorin aiheuttaman pärinän voi joku mieltää jopa hyödylliseksi, koska sen takia tätä lajia ei pysty salaa harrastamaan, aina tähyää muutama sata päätä taivaalle.
Paramotoristi Suomalaisessa peltomaisemassa
Omat "lentokentät"
Tässä lajissa operoidaan aika useasti eri maanomistajien pelloilta ja aina etsitään ensimmäisenä käsiin maanomistaja, jolla on hallussaan kylän paras "lentokenttä" ja sen kuultuaan on aina ollut "kiitotie" vapaa.
Matkailu avartaa
Koska lentotoimintaan soveltuva pelto löytyy lähes joka kylältä, se onkin omiaan luomaan puitteet jonkin asteiseen lentomatkailuun ympäri maakuntia ja Suomea. Harrastuksen myötä koulumaantieto saakin näin ollen tehokkaan käytännön jakson. Paramoottoreita kuskataan tuhansia kilometrejä vuodessa ympäri suomea etsittäessä uusia maisemia ja valokuvauskohteita.
Venäjällä Sortavalan kaupunki paramotoristin silmin
Ilmavalokuvausta
MOVAlentäminen sopii erinomaisesti ilmavalokuvauksen harrastamiseen. Kamera on yleensä aina mukana ja vuosien saatossa kuvamateriaalia kertyykin paljon. Kohteita on helppo lähestyä moottorilla ja ottaa vaikka kuvauskierros uusiksi, jos siltä tuntuu.
Potkuri työntää taivaalle
Järvien jäät tarjoavat talvisin mainiot ja
turvalliset puitteet paramotorismille
Startti
Lentoon lähtö MOVA:lla tapahtuu seuraavasti. Moottori selässä tyhjäkäynnillä käyden vedetään siipi takaa ylös vastatuuleen tai tyyneen lentoasentoon saakka, jonka jälkeen moottorin työntövoimaa apuna käyttäen kiihdytetään juoksua niin kauan, kunnes siipi nostaa pilotin ja moottorin ilmaan. Yleensä ilmaan nousu tapahtuu tuulesta riippuen muutamasta askeleesta muutamien kymmenien metrien juoksumatkalla. Tehokkaalla moottorilla ilmaannousu on helpompaa ja nopeampaa. Starttipaikoiksi peltojen ohella kelpaa lähes mitkä tahansa esteettömät ja tasaiset maastot, kuten turvesuot, isot kentät, sivutiet, järvien jäät ja tietysti lentokentät.
Tekniikkaa
Moottoreina käytetään tänäpäivänä pääsääntöisesti yksipyttyisiä 2-tahtimoottoreita, joiden tehot vaihtelevat 14-30 hv välillä ja sylinteritilavuudet 80 - 300 cm3. Yleisimmin nämä 2-tahtimoottorit ovat ilmajäähdytteisiä, mutta vesijäähdytteisiäkin on markkinoilla. Polttoaineen syötöstä huolehditaan yleisimmin kalvokaasuttimella, lisäksi imupuolella käytetään tämän päivän koneissa ns. läppäventtiilisysteemiä, joka estää seoksen takaisin virtauksia. Polttoaineen ruiskutussysteemit ovat myös tulossa mukaan näihin paramoottoreihin. Pakopuolella tehoa kasvatetaan tehoputkilla, jotka synnyttävät tehoa lisäävää vastapainetta 2-tahti- moottoriin. Vaikka keveyttä valmistajat pyrkivät tavoittelemaan, niin kaksisylinterisiä boxermoottoreitakin kanniskellaan selässä. Nelitahtikoneitakin on pikkuhiljaa tulossa markkinoille, mutta vielä niitä vaivaa 2-tahtisia huonompi teho/paino suhde. Diesel tekniikkaakin voidaan ehkä nähdä tulevaisuudessa tässä lajissa.
Moottorista voima potkurille välitetään vetohihnalla alennusvaihteen kautta. Vapaakytkintäkin jotkut moottorivalmistajat käyttävät alennusvaihteessa, jolloin potkuri ei pyöri tyhjäkäynnillä. Potkureina käytetään yleensä kaksilapaista puupotkuria, mutta kolmi- ja jopa nelilapaisia komposiittirakenteisia hiilikuitupotkureitakin on jo nähty Suomen markkinoilla. Etuina puupotkuriin nähden voidaan mainita keveys ja parempi kolhukestävyys, haittoina korkeampi hinta. Koska tässä ilmailulajissa potkureitakin joudutaan joskus paikkailemaan, niin puupotkuri puolustaa siinä mielessä vielä hyvin paikkaansa. Käynnistystä helpottamaan aika usein paramoottorissa nähdään varusteena sähköstartti. Käsikäynnistintäkin käytetään yleisesti, koska painon säästö on tällöin merkittävä. Muutenkin sähkötön paramoottori on aina turvallisempi taivaalla, kuin hatarien virtajohtoviritysten seassa tärisevä moottori.
Kuvassa 200 cm3 Polini Thor 2-tahtimoottori, joka edustaa markkinoiden tehokkaimpia paramoottoreiden voimanlähteitä.
Kehikko, johon moottori varusteineen kiinnitetään tärinää vaimentavien kumityynyjen varaan, valmistetaan tänäpäivänä, joko ruostumattomasta teräksestä, tai erikoisalumiiniseoksesta. Teräskehikon eduksi voidaan mainita helpompi korjattavuus. Erikoisalumiiniseoksesta valmistettu kehikko on kevyempi, mutta korjauksen tarpeessa on turvauduttava alan asiantuntija-apuun. Varjoliitimen kiinnityksessä moottoriin käytetään erilaisia systeemeitä. Yleisesti puhutaan ylä- ja alakiinnityksestä, mutta välimuotojakin on markkinoilla. Yleisesti voidaan todeta, että mitä ylempänä siiven kiinnityspiste on, niin sitä rauhallisempaa ja tunnottomampaa on lentäminen möykkyisessä kelissä. Kiinnityspisteen ollessa alhaalla kehikkoon nivelöidyissä kiinnitysvarsissa, saa pilotti paremmin tietoa siiven liikkeistä, mutta samalla lentäminen on rauhattomampaa. Startissa pidetään alakiinnitystä luontevampana, koska kantohihnat ovat tällöin mukavemmalla korkeudella. Hyvin pitkälle tässä kiinnitystavassa on kuitenkin kysymys makuasioista.
Kurssille hinauksien jälkeen
Moottorikoulutuksen voi aloittaa jo varjoliidon peruskurssilla kun takana on 33 hinauksesta tapahtunutta korkeaa lentoa. Tällöin voidaan jo olettaa, että siiven käsittelyyn on jo jonkinlainen tuntuma ja näin ollen voidaan huomio kiinnittää enemmän moottorin käytön opiskeluun, turvallisuuden siitä kärsimättä. Näin siis täällä Suomessa, ulkomailla koulutetaan heti suoraan moottorin puikkoihin. Kouluttajia löytyy varjoliitokerhoista lähes joka puolelta Suomea.
Koulutus tapahtuu pääsääntöisesti talvella järven jäällä.
Tervetuloa kiehtovan lajin pariin, ainoa miinus touhussa on, että tähän jää helposti koukkuun.
Teksti ja kuvat Arto Halttunen