www.paramotor.fi

Viestilento

24.6. 2007

Raportti viestilennon 14 osuudelta Toholampi - Ylivieska

Lentäjä Jari Kokkonen

Letoreitti

 

Viestikapula oli Etelä-Pohjalaisten tuomana kulkeutunut Toholammille, josta sitten alkaa Kalajoen liitäjien osuus. Kapula oli taksiasemalla säilytyksessä  koska en illalla päässyt vastaan. Kiitokset siis taksimiehille.   Hain kapulan ja suuntasin etsimään hyvää starttipaikkaa. Täältä onkin helppo löytää paikka koska maa on tasaista ja nurmiviljeltyä. Peltoalat ovat isoja ja jokimaisemat komeita. Starttipaikaksi löytyi sitten kunnan uimaranta tai lähinnä sen yläpuolinen peltolohko. Mahtava myötämaan starttipaikka vedenäärellä. Kiitokset omistajille:-)  
 

Tuuli oli ennusteissa kohtuullista, jonka perusteella tein arvion starttiajasta klo 19.00. Mutta niinkuin aina, luonto ei ennusteista piittaa vaan kova tuuli kävi vielä 21:00 aikoihinkin. Lopulta tuuli kumminkin hiljeni jotta saatoin lähteä lennolle. Tässäpä muutamat kuvat startin jälkeen ennenkuin siirryin erämaataipaleelle.  

 

Tältä näyttää Toholampi ilmasta
 

Kovin paljoa en pystynyt kierteleen koska tuuli sorti sisämaahan päin, joten suuntasin Sieviä kohti. Matka on kartalla metsää mutta pienet erämaalammet olivat tosi hienoja.

Lopulta Sievi jo näkyikin. Sievissä on paljon teollisuutta jos toholampi on enemmän maatalouspitäjä. Onhan toki Sievissäkin valtavat viljelykset.


Sievissä mietin että lennänkö sivutuulessa Nivalaan vai yritänkö Ylivieskaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Päätin yrittää Vieskaan. Matkanteko oli hidasta koska ylempänä puhalsi 12m/s tuulta. Siipi ei ilman speediä edennyt ollenkaan. Välillä piti lentää alempana jolloin tuuli oli hiljaisempaa.
 
 

Lopuksi näkyi tämännäköinen kenttä Ylivieskan kaupungissa. Päätin laskeutua sen läheisyyteen ja jatkaa matkaa ensikerralla, kenties perjantaina riippuen säästä. Ikinä ei ole niin montaa hyttystä ollut kimpussa kuin laskun jälkeen. Eivät lentävää kolleegaa paljoa kunnioittaneet:-)  
 

Sievissä alkoi pimeys haitata kuvausta. Melko röykkyisiä oli tuulikerrokset,monetsi tuli kameralla hutilaukaisu... Paljon tuli tärähtäneitä kuvia. Mutta muuten lento meni hyvin, ainostaan poppi ei soinut kun patterit loppu. Tallennuslaitteet puran jahka saan loppupelit, kenties keskiviikkona. Toinen tallennin oli tiltissä ja toinenkin oli sammunut matkalla. Mutta sempä näkee sit mitä on tallentunut. Onneksi otin omalla gepsillä matkan talteen. Sepä on liitteenä.  
 

Jari K