2004
26. 12. 2004
TAPANIN AJELULLA
Täällä Ähtärissä oli tänään komia lentokeli ja pitihän sitä sitte käydä tapanin lennolla. Ouluvedellä oli lumen alla liukas jää, joten siirryin Perännejärvelle, josta löytyi kelkkaura starttia varten. Uran ulkopuolella myös liukasta jäätä. Aarno ja Janne makasivät sängynpohjalla flunssan kourissa.
Tällaisella isän ajopelillä lähdettiin
ajelulle järvelle
Starttipaikka Perännejärvellä.
Olosuhteet startissa olivat aika kehnot, eli lähes täysin tyyntä, vain vaivoin hengityshöyry siirtyi selän taakse, siipi alkoi nopeasti keräämään kuurakerrosta pintaansa lojuessaan maassa, koska kostea usva leijui koko-ajan jään pinnalla. pehmeä ja myös hiukan liukas juoksualusta haittasi starttia. Heikkotehoisella moottorilla ei olis päässyt ilmaan näissä olosuhteissa. Pakkasta kymmenkunta astetta. Nyt alkutalvesta on ollut todella paljon näitä kuuraavia kelejä, lähes aina järven pintakerroksen peittää usvakerros, joka tarttuu siipeen todella hanakasti. Todella tarkkana saa olla tuon asian kanssa. Nytkään ei olis kuuran takia voinut oikein kauaa tunaroida startin kanssa, vaan piti päästä mahdollisimman nopeasti usvakerroksen yläpuolelle.
Kirkkosalmi Peränteen ja Vähäperänteen
välissä "punkaharjun" kupeessa
Tuuli oli ylhäällä todella kova. Paramania eteni vastaseen (200m kork.) ilman trimmejä n. 14 km/h. Jännä ilmiö tuokin, että maassa tyyntä ja 200 metrissä kova tuuli ja silti joka korkeudella täysin tasaista ilmaa, ilman minkäänlaista siiven heilahtelua.
Arto
12. 12. 2004
PIKKUJOULU NUMMIJÄRVELLÄ
Näin on taas juhlittu pikkujouluja perinteisesti. Väkeä oli paikalla ihan kiitettävästi ja meteli oli sen mukanen, kuten asiaan kuuluu. Päivällä Aarno ja Jussi kouluttelivat oppilaita Nummijärven rantapellolla. Moottoreillakin päräytettiin sitten yksi lento. Keli oli miellyttävä, joskin ylätuuli koveneva, ja laskun jälkeen muuttui pinnassakin pian lentokelvottomaksi. Kiitokset jälleen kerran kaikkien puolesta järjestelyihin osallistuneille ja erityiskiitos "Jullmasterillemme" Marttilan Mikalle, sekä maukkaan puuron keittäjälle.
näin oli upea keli Nummijärvellä
ilmeet kertovat tunnelman
keräilykohde
Uusi oppilas Heikki juoksee ekakertaa
varjoliitimen alla, jalat jo melkeen ilmassa, kun Aarno antaa
muulinpotkuja takana perseelle. Kukapa tuossa paikassa ei
tahtoisi taivaalle karkuun.
"jullmasterimme" Marttilan Mikan
kotitalo Nummijärvellä ( Mika kattelee pihassa)
17. 11. 2004
IKAALINEN
Kuvia Ikaalisista uudella
Sigmalla. Tuo akkukahva tuntui tosi hyvältä käytössä.
Auringon paisteella ei tahdo tulla kunnon kuvia.
Starttipellon omistajan tupa
Tähän lopuksi akkiä
huitaistu tilannekuva, kun Joutsenet ovat lähes
törmäyskurssilla Aarnon kanssa.
20. 10. 2004
HAAPAMÄKI JA RIIHO
Aika retkeetä porukkaa, ku
ajetaan vaan auto suoraan kiitotielle poikittain, Varmaan
hyppivät Haapamäen tornissa tasakäpälää. Saattoi siinä
joku laskuun tuleva reittiikonekin tehdä ylösvedon.
Kaiken huipuksi vielä hylättiin kenttä oikeaan lentotoimintaan
sopimattomana ja ajettiin kiitotietä pitkin pois, eikä mitään hätävaloja.
Jo on paramotoristit nykyään arvonsa tuntevia.
Tarkoitus oli hiukan käydä kauempana, mutta lumikuurot tulivat
eteen. Siellä niitä kuuroja näkyy
Valoa oli vähän, joten kuvat tahtoi hiukan tärähdellä.
Riihon kylä
11. 10. 2004
KAUSTINEN, VETELI JA TEERIJÄRVI
Kaustisen kirkko
Vetelin kirkko
Näin oli hieno starttipaikka Kaustisilla
Aarno siellä valmistautuu Paramanialla Teerijärven kierrokselle.
9. 10. 2004
OIVAA KELIÄ
oli tänä päivänä Liitohommiin ja kun aurinko paistoi ohuen pilven läpi niin valokuvia tuli taas otettua oikein urakalla, eli kortti täyteen Kotikylän taloista ja vähän Alastaipaleeltakin kyläseuran teokseen. Tässä kotitaloni Perännejärven rannalla. Isäntä seuraa lentoa navetan edessä. Isä tietää kans jo varjoliidosta senverran, että jos siipi heiluu levottomasti niin keli ei ole mukava ja äänestä tuntee kuulemma jo kaukaa, että kumpi lentää Aarno vai minä. Aarnon Fly Castellusio rähjää ja kalisee, kuin raiskattu horkkatautinen kulukukissa ja Clemente taas kehrää vienosti kuin kotikissa muurin pankolla puurolautasen edessä.
Killissäkin tuli taas käytyä ja Karin
kotikylällä.
28. 9. 2004
VIHDOINKIN ILMAAN AHVENANMAALLA
Taas lähdettiin tänäkin vuonna suurin toivein ja odotuksin Ahvenanmaan jokasyksyiseen koiranäyttelyyn ja rupelli tietysti mukana, kuten muinakin menneinä vuosina. Koskaan ei ole vielä sattunut lentokelpoisia kelejä kohdalle tuonne neitseellisen kauniiseen meren syleilyssä olevaan saareen. Nyt kuitenkin onni potkaisi tänä syksynä. Torstaina saavuimme Viikingin päivälaivalla Maarianhaminaan. Olin pannut jo merellä merkille aika leppoisan oloiset tuuliolosuhteet, joten pientä toivon kipinää oli ilmassa.
Satamassa aurinko paistoi ja lehtipuut heiluivat jonkin verran. Jätin naisväen keskustaan soppailemaan ja jatkoin samantien starttipeltoja etsimään Maarianhaminan Pohjoispuoleisilta pelloilta. Runsaasti näytti olevan starttipeltoja joka puolella, ongelmana oli vain saada tämä iso auto johonkin sopivalle levennykselle. Jomalan kylän isolla peltoaukealla oli sitten kaikki kohdallaan. Väkeä oli perunan nostossa maantien vieressä, joten eikun kysymään lupaa. Suureksi onneksi yksi nainen näistä puhui Suomea. Luvan tohti antaa viereiselle sänkipellolle, vaikka maat kuuluivat paikalliselle maatalous tutkimuslaitokselle, jossa nainenkin oli töissä.
Auton sain ajettua suoraan starttipaikalle
kytötielle, johon oli ajettu kantavaa mursketta.
Taivas rakoili jo mukavasti, kuten kuvasta näkee. Yksi hyvä puoli tässä autossa on, eli säädettävä "hoitopöydän" korkeus. Millilleen saa sopivalle korkeudelle selkaan laittoa ajatellen. Muuten turhan kömpelö ja painava kytöteille. Vaikka tähän asti oli kaikki mennyt mukavasti niin huolestumiselta ei voinut välttyä, eli tuuli oli kaiken aikaa voimistunut ja oli lisäksi ikävän ryppyisen tuntuista kasvoilla. Samaa ryppyisyyttä tuki myös tuuliviiri, joka tempoili levottomasti vaihdellen suuntaakin koko ajan. Aurinko paistoi pääsaaren kohdalla, mutta merialueilla näkyi paksuja pilviä varsinkin Ruotsin puolella.
Ei auttanut, kuin alkaa kyttäämään keliä pellonlaidalla ja toivoa parasta. Kun olin kytännyt n. 2,5 tuntia tuulen hiljenemistä alkoi jo usko loppua ja hetken kuluttua tein jo päätöksiä ja että eipä tästä tälläkään kertaa tainnut tulla mitään.Kello oli jotain puoli kuusi illalla, kun aloin pakkaamaan vehkeitä kasaan. Heitin jo toisen siipipuoliskon punokset siiven päälle pakkausta varten, mutta sillä hetkellä jokin sanoi sisällä, että jos se sittenkin on lennettävää tuo keli.
Oikaisin selkäni ja katsoin tuuliviiriä vielä kerran. Ihan niinkuin olis jo hiukan rauhallisempia hetkiä. Perkele sanoin minä ja ajattelin, että kun tänne asti on kerran tultu ja näin lähellä ollaan, ehkä harrastukseni hienointa kokemusta lentää Ahvenanmaalla, niin käydään kattomassa mitä se keli on. Pääseehän sieltä heti alas startin jälkeen jos oikein riuhtoo häjysti ja onhan sitä nyt ennenkin startattu rajakeleissä, joskus tultu alas nopiaa häntä koipien välissä, mutta joskus on lentoa voinut jatkaakin.
Ehkä sekin, kun ollaan täysin vieraassa ympäristössä ja ihan yksin tekemässä päätöksiä, on omiaan luomaan ylimääräistä arkuutta kelin suhteen. Lisäksi kun ollaan lähialueella, radion kuuluvuudesta ei aina ole näissä hommissa varmuutta, eikä viitsis turhaan soitella torniin pienen räpsyn takia. On paljon helpompaa startata, kun keli on pommin varmaa ja tangenttia voi painaa ilman pelkoa, että siipi ruttaa just silloin kun puhut torniin. Nyt oli päällä kaikki nämä edellä kuvatut vaikeudet. Päätin kuitenkin uhallakin käydä kokeilemassa keliä.
Puhelu torniin kesti varmaan liki puolituntia, ennenkö kaikki asiat selvis. Hiukan tuntui olevan epävarma ja hämillään asioitten suhteen kyseistä lentoa ajatellen. Kyseli kaikenmaailman jutut, esim. millainen tämä lentolaite on, ei kuulemma koskaan ole täällä nähnyt tai kuullut kyseisestä härvelistä. Varusteet piti kertoa (ilmailuradio, korkeusmittari ) radiojakso, kutsu, oletko ennen lentänyt lähialueilla Suomessa? onko lentolaite virallisessa rekisterissä Suomessa, jne. Kun kerroin, että radio ei välttämättä kuulu kunnolla ilmassa niin epävarmuus vain lisääntyi. Sovittiin, että kokeilen radioo ensin maassa ja jos ei kuulu niin määrätään sitten tarkat rajat missä voi lentää ilman radioo. Alustavasti määräsi kentän Itäpuolen käyttöön. Lopuksi lennonjohtaja kertoi, että nyt on voimassa erityis VFR olosuhteet, joten sen takia on näin tarkkaan selvitettävä kaikki jutut.
Puhelun jälkeen kutsuin tornia: maarianhamina torni, mova 1120, yhteyskokeilu. Vitosena tulee kuului vastaus. En viitsinyt sanoo, että kyllähän nämä aina maassa on pelannu. No tämän tornihässäkän jälkeen starttiin jo hiukan rauhoittuneeseen keliin. Vielä ennen starttia torni kysyi, että oletko jo ilmassa. --mova 1120 valmistautuu starttiin-. Selvä, tule ääneen, kun olet ilmassa. -1120 tulen ääneen kun olen ilmassa 1120- Startti onnistui hienosti ja skarppina ylemmäs odottaen samalla ikäviä röykkyjä. Mitään ei kuitenkaan tullut vastaan, joten fiilikset alkoivat nousta sikana ylöspäin korkeuden myötä ja auringon paistaessa sineseltä taivaalta. Otin yhteyden torniin, -maarianhamina, mova 1120 starttas peltoalueelta, n. 4 km kentältä koilliseen ja suunnitelman mukaan paikallislentoa CTR alueella kentän itäpuolella n. tunnin ajan 1120- Sitten oli tunnelma katossa, kun radio kuuluikin todella hyvin ja kuulokkeista kuului vitosena, että -mova 1120 tuuli 280 ja QNH 986, kentän itäpuli VFR, toistin ohjeet torniin ja näin lento saattoi hienosti jatkua.
Voitte kuvitella fiilikset, Ahvenanmaalla tiettävästi ensimmäisenä ihmisenä MOVA:lla virallisesti ilmassa (ainakin lennonjohtajan mukaan) ilma lähes tasaista, ei tarvinnut kapuloissa roikkua, aurinko paistoi, radio kuului loistavasti, laskupeltoja siellä täällä riittävästi, maisemat vertaansa vailla ja kamera kaulassa. Täytyy myöntää, että hienoimpia hetkiä tämän harrastuksen parissa.
haukkakin kaarteli tervehtien maakrapua.
Starttipaikka
Lähdin keskustaa kohti ja reitille osui
ensimmäisenä kirkko
Kenttä näkyi aivan keskustan vieressä
Lentelin ristiin rastiin Maarianhaminan yllä
etsien kuvauskohteita. Mitään lähikuvia ei saanut, koska alle
300 metrin keskustan yllä ei ollut asiaa.
Tuolla jossain kaupoissa naisväki vietti
aikaansa.
Jokin telakka
Tässä näkyy maisema jota Takasen Jari
suunnittelee lentävänsä lehtikuvaajan kanssa tandemina kohti
suomea. täytyy sanoa, että minusta ei ole kyllä siihen
lähtöön. Senverran on "rompoolia" laskupaikoilla
vedestä puhumattakaan. Muutenkin lähes kaikki saaret, mitä
näkyi ilmasta ja laivasta olivat laskukelvottomia.
Hätälaskusta jollekin liukkaalle rantakalliolle voi selvitä
ihmeenkaupalla ilman jalka ym. vaurioita.
En muista nelimastokuunarin nimeä, mutta hieno
on ja sopii maisemaan.
Laivaa kuvattaessa saattoi mennä hiukan
alemmas, koska oltiin veden päällä ja laskupelto lähellä.
Tuulimyllytkin seisovat ylväänä
saaristomaisemassa.
Kun kuvauskohteet tuntuivat loppuvan lentelin vielä tovin ihaillen maisemia. Sitten mieleeni juolahti ajatus, että mitähän jos kysäsis lupaa kentällä käyntiin, kun kerran radio pelaa loistavasti. Päätin kokeilla vaikka alussa puhuttiinkin kentän Itäpuolisesta alueesta. Yhteys torniin. -maarianhamina torni, mova 1120, sopiiko läpilasku kiitotie 21. kesti hetken hiljaisuutta ja sitten kuului, että 1120 torni, kuinka aiot tehdä sen. Olin hiukan hämilläni kysymyksestä, sillä ajattelin, että pitäshän nyt lennonjohtajan tietää mikä on läpilasku. Kerroin, että laskeudun lähelle kiitotie 21 pintaa ja nousen sitten takaisin ylös 1120. Taas kesti hetken ennenkö kuului: 1120 torni selvä läpilaskuun kaksykköselle, tuuli 290, kuusi solmua. Toistin sanoman ja ei muutakuin kone tyhjäkäynnille ja kohti kentän päätä.
Täytyy taas todeta, että tunne oli hieno,
kun kiitotie lähestyi kuin lentokoneessa olis konsanaan ollut.
Tunsi ihan olevansa samanarvoisessa asemassa oikeitten
lentokoneitten kanssa.
Laskeutuminen kentän pintaan sujui sen verran
hitaasti, että oli hyvää aikaa laukoa kameraa finaalissa. Pudotin jotain viiden metrin
korkeudelle jossa sitten ajelin jonkin matkaa kunnes otin taas
korkeutta.
Näytin muuten lennonjohtajalle hiukan, että kuinka MOVA nousee. Tasaisen osuuden jälkeen Nappi lautaan ja sikana ylös Tais kiivetä jotai 3 metriä sekunnissa. Nousun aikana torni taas kutsui. Hölläsin kaasua, että kuulis paremmin ja pyysin toistamaan. Lennonjohtaja kysyi yllättäin, kuin hiukan epävirallisesti, että näkyikö kiitotien laidoilla peuroja. Vastasin virallisesti, että 1120 kiitototien reunalla ei näkynyt peuroja ja lisäsin, että ei tullut kyllä katottuakaan oikein sillä silmällä. Peurat kuulemma riesana kentällä. Tästä kyselystä tuli mieleen, että heti lennonjohtaja oivalsi nähdessään ensimmäistä kertaa MOVA:n , että kuinka erinomaisesta laitteesta on kysymys, eli lentää hitaasti, näkökenttä laaja ja vapaa. Heti olis varmaan päässy töihin kentälle peurajahtiin. Kiitotien loppuosalla vielä kysyin piruuttani lennonjohtajalta, että no miltä se MOVA näytti. ja vastaukseksi sain, että hienolta tuo näytti. Tämän jälkeen suunnistin starttipaikkaa kohti ja menin laskuun upean lennon päätteeksi.
Maassa vielä lopuksi päätin radiolla lentosuunnitelman. Lento kesti tunnin.
Ravirata vielä osui paluumatkalla kohdalle.
Kuvia tuli räpsittyä 156 kpl, eli kortti täyteen. Lähes
kaikki onnistuneita.
Kyllä ensi vuonna otetaan taas "lentsikka" mukaan, vaikka nytkään ei yhtenäkään muuna viidestä päivästä ollut lentokeliä, joten harvinaisesta herkusta on kysymys näissä maisemissa.
Arto
18. 9. 2004
TUULEN MUKANA
Perjantai aamu valkeni hienona ja kylmänä täällä Ähtärissä. Keli näytti todella lupaavalta. Suunnitelman mukaan, siirryimme aamulla yhdeksän jälkeen Sakarin ja isäni (kuski) kanssa Tuuriin rinnestarttipaikalle. Löin heikontuulen osoittimen rinteeseen pystyyn ja roikkui piru ihan suorana alaspäin. Siinä katteltiin viiriä ja matkakuumeetkin tuli varmaan mitattua kolmeen kertaan ennen kuin tuuli alkoi jonkin verran heräilee. Kun mitään ei tapahtunut tuulen suhteen niin lähdettiin kahville keskiselle.
Kahvin jälkeen jo näytti paremmalta ja alettiin valmistautua lähtöön. Polttoainetta vähensimme alkuperäisestä 30 litrasta n. 25 ltr:aan koska ajattelimme, että ei kukaan tarkene näin kylmällä lentää 7 tuntia. Heikko tuuli kääntyi kokoajan Pohjoisemmaksi ja pelkäsimme jo, että starttipaikka ei sovellukkaan tähän lähtöön. Pilvetkin näyttivät menevän aikalailla Etelän suuntaan joten kaavailimme lentävämme jonnekin Oriveden suuntaan, eikä Itään päin, kuten tuuliennuste oli näyttänyt.
Klo 11. 30 oli jo pieniä puuskia, joten koneet käyntiin. Nippanappa jaksoi akku pyörittää koneen tulille. Akut pitää näköjään vaihtaa onhan toinen vielä alkuperäinen. Sakarilla sama vaiva, mutta apuvirralla käyntiin. Älyttömän painavalta tuntui kone selässä ja siivelle piti askeltaa varovasti, ettei jalat katkee heti tässä vaiheessa. Selvää on, että heikkoon tuuleen ei kannata yrittää edes rinteestä, koska juokseminen tällä painolla ei todellakaan onnistu, ellei siipi kanna heti ensi askeleella. Koneen paino jotain 60 kg, eli Paramaniassa ylipainoa manuaalin mukaan n. 35 kg. Sakarilla jonkin verran vähemmän.
Startit onnistuivat pieneen tuulen puuskaan molemmilta ihan nappiin, eli lyhyen askelluksen jälkeen äijät ilmassa. Tällaiselle lennolle lähdettäessä on jo suuri helpotus, kun on päässyt ilmaan.
Kokonaisuutta ajatellen, suunnitteluineen ja valmisteluineen n. puolet tehtävästä on suoritettu, kun jalat irtoaa maasta. Aloimme keräämään pikkuhiljaa korkeutta haistellen samalla keliä. Pientä ryppyä tuntui heti alussa ja ne vain voimistui ylemmäs mentäessä. Nousin jotain 600 metriin ,eli pienten harsopilvien alareunojen korkeudelle, mutta möykytti aikalailla joten päätin mennä hiukan alemmaksi. Tuntui, että tuuli sorti kokoajan hiukan vasemmalle, joten annoin periksi tuulelle ja käänsin vasemmalle kohti ähtäriä, eli tuuli oli sittenkin Länneltä. Sakari kaartoi hiukan kauempaa seuraten kuitenkin minua. Sakarilla ei ollut radioo, joten näköyhteys piti säilyttää. Ähtäriin asti lensin trimmit kiinni. sakarilla kulki hiukan kovempaa tässä vaiheessa, koska toinen trimmi oli kuulemma hiukan auki kampeamisen estämiseksi.
Ähtäri osui reitille
Myllymäen paikkeilla yhteys Jyväskylän tutkaan ja suunnitelmat sopi heille hyvin. Myllymäen jälkeen kyllästyin möykytykseen ja kapuloissa roikkumiseen ja päätin käydä katsomassa mitä se keli on tuolla pilvien yläpuolella. 1200 metriä kun oli taulussa niin jo alkoi matka maittamaan. Ihan tasaista ja aurinko paistoi kokoajan. Pumpulipilvien päällä oli mahtava tehdä matkaa kädet vapaana. Maisema alla vilahteli kuitenkin senverran usein, että saattoi suunnistaa kartalla. Sakaria en nähnyt tässä vaiheessa enää missään ja olin lähes varma, että näköyhteyttä ei Sakarilla ollut. Jälkeenpäin selvis, että Sakari lenti minun takana, joka ei ole kyllä hyvä paikka, koska edellä lentävä ei tiedä kaverista mitään, varsinkaan kun ei ole radioyhteyttä. Ylhäällä kulki kovempaa, koska Sakari kuulemma jäi kokoajan lentäessään alempana pilvien alla.
Multian paikkeilla Jyväskylän lennonjohto kutsui, kysellen sijaintia. Kerrottuani olevamme Multian Pohjoispuolella varoitti lennonjohtaja kiivaasta sotilastoiminnasta alueella. Koneet kuulemma lentävät maan ja taivaan välillä. Kyseltyäni sen jälkeen toimintaohjeita saimme kehoituksen laskeutua 300 metriin. Niin upeaa, kun tuolla pilvien päällä olis ollut. Hellitin kaasun melko nopeasti ja yllättäin kone sammuikin samantien. Tiesin, että kakun puutteesta on kysymys ja puristelin pallukkaa hetken ennen starttausta. Kone käynnistyi heti uudelleen ja lento saattoi jatkua. Olin säätänyt lennolla pientä suutinta laihemmalle, joten varmaan siitä syystä ei kone jaksanut käydä tyhjäkäyntiä.
Lentoa jatkettiin sitten matalissa peltolänttejä seuraten. Seuraava ongelma muodostui siitä, kun ilmailuradiosta alkoi virta loppua, eli akut ovat tosiaankin loput ja vaihdon tarpeessa. Suljin virtaa katkovan radion ja päätin kiertää lähialueen Pohjoisen, eli Suolahden kautta TMA:n alapuolella valvomattomassa. Sakariin sain hetken päästä näköyhteyden takaviistossa korkeammalla. Näytin käsimerkeillä, että laskeudu alemmas. Lipsuttelimme matalissa Suolahden Itäpuolelle ja TMA:n Itärajan tuntumassa aloimme ottaa jälleen korkeutta, koska sotilastoiminta oli tuolla Kauhavan ja Hallin alueilla, Jyväskylä oli rauhallinen. Yhtään sotilaskonetta ei nähty koko matkalla.
Suolahti
Nahkahanskat olin vaihtanut jo aiemmin käsiin, koska kapuloissa roikkuminen sai sormet palelemaan. Muuten kyllä tarkeni ihan hyvin. 800 metrissä jatkoimme matkaa. Hetken päästä kone sammui taas, kun hiukan löysäsin kaasua. Jälleen pumppausta ja kone heti uudelleen käyntiin. Epäilin, että kuuraantumisesta varmaan on kysymys. Käänsin hiukan rikkaammalle seosta pääsuuttimesta. Sakari alkoi jostain syystä erkaantua oikealle ja alemmas lähemmäs Pieksämäen taajamaa.
Hetken päästä en enää nähnyt Sakaria, joten ajattelin, että tais mennä jo laskuun ja että kylmä varmaan tuli. Vähän kyllä ihmettelin Sakarin päätöstä, koska yhtään laskupaikkaa en nähnyt siellä suunnalla, mutta ajattelin, että Sakari näki paremmin lähempää. Jälkeenpäin arveltiin, että kuurasta oli varmaan kysymys. Sakarin kone ei enää käynnistynyt uudelleen ja liuku kuulemma piisas nippanappa peltoläntille, johon yleisöäkin kertyi poliiseita myöden.
"jäykkä" Jäppilä, jossa
houkuttelevat laskupellot.
Tässä vaiheessa aloin itsekin jo suunnittelemaan laskeutumista, koskä jäppilän keskusta ja sen vieressä olevat pellot houkuttelivat alas. Lämmintä kahviakin teki jo mieli. Käänsin keskustan kohdalla vastaseen ja testasin, että eteneekö. Etenihän se ihan hyvin 600 metrin korkeudella. Sitten kelasin realiteettejä. Ajattelin, että kun kerran vehkeet pelaa, bensaa on ja äijä vielä sulana niin ei muutakuin nokka myötätuuleen, ei tänne kahville olla tultu.
Stora Enso Varkaudessa. Valtava laitos.
Varkauden ohitin keskustan Pohjoispuolelta ja lähdin seurailemaan Joensuuhun menevää tietä, koska ihan myötätuuleen eteen olisivat tulleet isot järvialueet. Laskupellot melko vähissä Varkaudesta eteenpäin. Jonkun matkaa Joensuuhun päin huomasin taas huippu laskupaikan ja iso kahvila ihan lähellä. Melkein jo tein laskupäätöksen, mutta ei antanut luonto peräksi laskeutua tuonnekaan vaan jatkoin matkaa eteenpäin. Mielessä kävi, että mukavempi olis odotellä kyytiä lämpimässä kahvilassa, kuin kylmissään jossain kytöpellon laidalla keskellä ei mitään. Jossain vaiheessa pieni sadepilvi alkoi lähestyä takavasemmalta, mutta pääsin karkuun, hetkenpäästä osuin melkoiseen röykkyyn, siipi kallistui aikalailla ja viskas miestä voimakkaasti. Tartuin nopeasti puikkoihin, mutta tilanne oli jo ohi ja meno rauhoittui. Pahimpia röykkyjä mihin olen törmännyt ja tuli täysin yllättäin, luulen, että tuolla sadepilvellä oli osuutta asiassa.
Sitten alkoi Lähestymään Joensuun valvottu alue. Ihan TMA:n rajalla näkyi huippu laskupaikka. Tein taas tilannekartoituksen. edessäpäin ei näkynyt laskupeltoja, ilmailuradio pimeenä, mataliin TMA:n alapuolelle ei voinut mennä moottorin varassa, vilunväristyksiäkin oli jo esiintynyt Pieksämäeltä asti, joten päätös laskeutumisesta oli helppo tehdä. Laskussa oli yllättävän röykkystä, etenikin vain vaivoin ja piti oikein keskittyä ohjaamiseen. Hiukan meni sitten polvilleen vastamaahan pellolle, mutta hyvin kuitenkin päättyi. Jonkin aikaa vavisutti laskun jälkeen, ennenkö lämmöt nousi.
retkeilyvarusteet laskupellon laidalla.
Laskupaikalla Juojärven Eteläpäässä Suurmäen kylässä tapasin Viereisen talon Vanhan isännän, jolla oli kieltämättä hurjat jutut. Kuskin odottelu sujui rattoisasti, kun erehdyin utelee viereisen autiotalon historiasta. Talossa oli kuulemma aikoinaan asunut rikas metsätilan (600-700 ha) omistaja, joka eli värikästä elämää. Käytti rahojaan ja juopottelikin jonkin verran. kuulemma ollut iso rahakirstu vintillä täynnä rahaa. Kirstu oli hävinnyt ja samoin äijäkin oli hävinnyt maisemista. Kylän sahalla töissä ollut isokokoinen mies oli myöhemmin todistanut maksukykynsä epäilijöille jossain isossa huutokaupassa. Liekkö sitten asiayhteyttä huhuista huolimatta.
Bensaa jäi n. 4 litraa, eli nippa nappa olis oma enkka mennyt rikki jos olis jatkanut. Joensuun Itäpuolelle olis pitänyt lentää. Toisaalta tänään ei ollut aikomustakaan parantaa enkkaa vaan tehdä edes jonkinlainen matkalento tällekin kesää. Oli muuten ensimmäinen sellainen tänä suvena. Lentoaika 4h 31 min. kulutukseksi muodostui vähän yli neljä litraa tunnissa. Ei paha, koska n. 35 kg ylikuormaa siivellä. Myös Gepsistä oli patteri jäänyt vaihtamatta, mutta Sakarilla oli matkassa uusi huippu Garmini ja se näytti kuulemma jossain vaiheessa 86 km/h nopeutta. Kyllä ne on paremmin kesähommia nämä pitkät matkalennot, on se sen verran kylmää hommaa.
Arto
10. 8. 2004
KUOPIOSSA
Kiirettä on, kun ei meinaa saada aikaseksi reissuraporttia. Kamikazeen kanssa päristeltiin viikonloppuna Kuopion lähialueella. Löysimme muuten aivan huippuhyvän starttipellon Kuopion pohjoispuolelta, joka tuulella voi startata mukavaan alamäkeen ja pelto oli riittävän laaja. Luulis, että tällainen pelto synnyttää MOVA miehiä, kuin sieniä sateella Kuopioon, mutta ei ensimmäistäkään kuulemma ole täällä kalakukkokaupungissa. Perjantaina meni startti myöhään illalle ja siipikin jo kastui maassa iltakasteen vaikutuksesta, lisäksi oli joko täysin tyyntä, tai se muuttui hienoksi sivumyötäiseksi starttivalmistelujen aikana.
Actionin luonne alkaa pikkuhiljaa paljastua, eli tyynessä ja heikossa tuulessa trimmit oltava ehdottomasti tehtaan merkkaamassa 30 % päällä asennossa, jotta siipi nousee lentotilaan saakka. Startti onnistui kosteallakin siivellä ekalla. Matti teki yhden harjoitus startin, ennen ilmaan nousua, Matti vähän moittii Aerodynen raskasta päällevetoa. Ongelmitta ei silti sujunut tämäkään lento. Starttivalmisteluissa huomasin, että Ilmailuradio ei toiminut, syyksi paljastui palanut sulake. kokeilin uutta sulaketta ja se paloi heti, joten arvasin, että suojadiodi oli toiminut yhdistäen plussan ja miinuksen yhteen.Ajattelin, että nyt se lataussäädin on sitten hajonnut ja lykkää virran "raakana" akulle. No ei auttanut kuin poistaa "käytetty" diodi ja laittaa uusi sulake ja lataus pois päältä napista. Lisäksi ilmailuradio oli ollut päällä, joten nippa nappa sain maassa koneen käyntiin startilla. Ilmassa ei sitten virta piisannut enää radion käyttöön ja en tohtinut laittaa lataustakaan päälle, koska suojadiodikaan ei ollut käytössä.
Ei auttanut muu, kuin laskeutua takaisin starttipaikalle soittamaan Kuopion torniin uudelleen ja kysymään, että voidaanko lento suorittaa ilman radioo, koska oltiin lähialueella. Sain luvan radiottomalle lennolle, joten uudestaan ilmaan. Matti odotteli minua starttipaikan päällä lennellen . Myöhemmin kotona selvisi, että olin joskus viikolla epähuomiossa ladannut autolaturilla ilmailuradion käyttämää akkua, jolloin latausvirta oli noussut niin korkealle, että ilmailuradioa suojaava diodi oli toiminut ja polttanut sulakkeen. Lataussäädin oli kunnossa.
Hämäräkin alkoi jo laskeutua, kun liihottelimme kohti Sorsasalon ravirataa, jossa pidettiin tänä viikonloppuna koiranäyttely. Meidän oli alunperin tarkoitus käydä keskustassa kiertämässä puijon tornia, mutta nyt päivä loppui kesken ja minä laskeuduin raviradalle. Matti lenti takaisin starttipellolle autoa hakemaan.
Jatkoimme lentotoimintaa Lauantai iltana samalta pellolta, jonka isäntää emme tavoittaneet taaskaan, kuten emme edellisenä iltanakaan, joten oman käden oikeudella touhuttiin pellolla. Tekniset vaikeudet jatkuivat, eli olin ladannut Matin tuomalla laturilla akkuja, mutta yllätys oli suuri, kun startti ei puhunut mitään. Syyksi paljastui tärinästä irti murtunut maajohdon liitin startin navassa. Saimme laitettua uuden liittimen ja jälleen startti oli kunnossa. Sähkö ongelmat koettelivat myöskin Mattia. Matin koneessa akut olivat lähes kuivat, joten kone ei käynnistynyt. Viimein saatiin kone potkurista käyntiin ja lähdettiin ilmojen teille. Matti teki taas harjoitus startin ennenkö tohti nousta ilmaan saakka. Varmaan se on Matinkin hommattava paramania, jotta homma helpottuisi. No oli niitä starttivaikeuksia ittelläkin tällä siivellä alussa, kun ei tapoja vielä tuntenut. Aarno taitaa vieläkin vierastaa Actionia, kun lentelee vain Ellellä.
Nyt sitten oltiin päätetty käydä Kuopion keskustassa saakka. Ylätuuli oli melko kova ja kävi sivusta keskustaan lennettäessä. Ukkospilviäkin sai seurata tarkasti matkalla. Rautalammilla kuulemma jyrisi jo aikalailla. Olimme tilanneet korkeutta 500m, koska aika iso vesistö piti ylittää Sorsasalon ja keskustan välillä. Laskupaikat oli myös vähissä vesistön ylityksessä. kun olin keskustassa niin Matti näkyi pienenä pisteenä takana horisontissa , mssähän Matti aikaansa kulutti heh..heh. Kaartelin Puijon tornin lähistöllä odotellen Mattia. Sitten siirryimme ydinkeskustan yläpuolelle pörräämään. Satamaterassilla näytti olevan kovasti yleisöä paikalla. Tuuli oli yltynyt lennon aikana, joten Aerodynellä ei enää ollut paluuta sivuvastaiseen starttipaikalle. Actioni tuntui etenevän vielä tulosuuntaan ja onhan minulla spiidikin aina varalla valjaissa, jos tiukka paikka tulee, sen kun polkaisee alas, niin kyllä mennään melkoisessa vastatuiskussakin vielä vaakalentoa etiäpäin.
Päätimme laskeutua keskustan alueelle pesäpallokentälle. Toinenkin laskupaikka oli varalla, eli satama-alueella näytti olevan tilaa. Laskeutumisen jälkeen paikalle kiirehti nuori nainen ja pikkupoika, jotka onnittelivat meitä kädestä pitäen hienosta lentonäytöksestä. olimme tietysti Matin kanssa hyvin otettuja saamastamme huomiosta.
Matti tilasi kyydin takaisin yhdeltä riipparilentäjältä, jonka nimeä en nyt muista. Kaveri oli hyvin kiinnostunut meidän lajista ja halaji kovasti lajin pariin. Riippuliitäjä hämmästeli kovasti starttipaikalle saavuttuamme, että onko tosiaan täällä näin mahtava starttipelto. Kaveri on lentänyt moottoririipparilla enimmäkseen ja havaitsi pellon soveltuvan hyvin moottoroidulle riippuliitimelle jolla kaveri on kuulemma enimmäkseen lentänyt, mutta ei enää vähään aikaan ja kertoi nykyään kiinnostuneensa juuri tästä lajista. Tarinoimmekin aika tovin aiheesta. Valokuvausolosuhteet olivat aika heikot, eli vähän valoa. Paljon tärähtäneitä ruutuja
Arto.
Sorsasalon ravirata keskivaiheilla kuvassa.
Kuopion keskusta näkyy horisontissa vesistön takana.
Puijo, takana keskusta
Vasemmalla venesataman edessä näkyy meidän
laskupaikka, eli pesäpallokenttä. Toinen laskupaikka siinä
sataman rannassa.
Pakollinen kuva. Kirkkoparka ahdistettu
kivikylän keskelle. Tämän kirkon rakentaneet näkivät
ympärillään todennäköisesti toisenlaisen maiseman.
16. 7. 2004
ITÄÄHTÄRISSÄ JA LEHTIMÄELLÄ
Jannen poika Lauri opettelee jo lentämisen saloja ja ainakin startti näytti jo olevan hyvin hanskassa. On muuten markkinoitten kevyin siipi vetää päälle. Näytöksen jälkeen käytiin Jannen kanssa Lehtimäellä, suht mukavassa kelissä. Nyt lähdetäänkin sitten Ylivieskaan Näyttelyyn ja Leirille.
Arto
Tästä se lähtee
Siipi alkaa täyttyä
Tunnelit auki
Lähes lentotilassa
Vähän täytyy vielä siipiprofiilia trimmata,
miettii Lauri
Ähtärinjärvi oli näin komia
Someron Senaattorin kotitalo Lehtimäellä
Suokonmäen näkötorni
21. 6. 2004
ROVANIEMEN KEIKKA
Soitin jo kotoa Rovaniemen torniin, ennenkö lähdettiin, että onnistuuko lento lähialueella MOVA:lla, ilman transponderia, koska Rovaniemi on kans nykyään tuota C-ilmatilaa. Lennonjohtaja suhtautui asiaan myötämielisesti ja antoi kernaasti luvan lennellä Keskustan CTR alueella. Helsingissähän tämä ei onnistunut, kuten aikaisemmin jo kerroin.
Perjantaina saavuttiin Rovaniemelle viikonlopun koiranäyttelyyn Ounasvaaralle. Perjantaina päivällä ajelin polkupyörällä Ounasvaaran ympäristössä ja kattelin aluetta "vähä sillä silmällä" eli jos vaikka starttipaikan löytäisi. Löytyihän se Kemijoen lahden perukassa olevalta jalkapallo kentältä sairaalan läheltä. Tuuli tyyntyi ihan täysin illaksi ja siirryimme autokuskin ("lennonjohtaja") kanssa kentän laitaan.
Soitin torniin ja pyysin lupaa lennolle. Lennonjohtaja oli hyvin kiinnostunut laitteesta, kysellen, että hinataanko se ilmaan ja mikä se oli nova vai mikä, eikun mova, eli lyhenne moottoroidusta varjoliitimestä selvitin kaverille. Ei kuulemma ole koskaan täällä nähnyt kyseistä lentolaitetta.
Seuraavaksi täytyykin sitte sanoa, että ei paljon huonommin vois enää lentotouhuja aloittaa, kuin nyt, eli ensin en meinannut saada konetta millään käyntiin normaali tyylillä, (aina lähtenyt ekalla kuin partiopoika) Syyksi paljastui lukuisten starttien jälkeen kakun puute. Sitten kun kone lähti reilun ryypytyksen jälkeen käyntiin niin se ei kärsinyt kaasua ollenkaan vaan tyrehtyi heti. Arvasin heti, mistä on kysymys, eli Mikahan "neuvoi" venyttämään sitä kaasarin jousta, jotta bensan tiputtelu pöydälle loppuisi. Tein viikolla niin ja en kokeillut sen kummemmin toimivuutta. Kyllähän se bensan tiputtelu loppuikin, mutta niin loppui samalla kaasarin toimintakin. Manasin Mikan alimpaan ja ei muuta kuin kaasarin kansi auki jalkapallokentän laidalla ja jousta kasaan alkuperäiseen mittaan puristamaan. Sitten kone alkoikin pelittämään lähes normaalisti, joskin pieni heikko kohta alussa oli vielä havaittavissa, kun painoi kaasua nopeasti tyhjäkäynniltä. Tämä sai nyt kuitenkin kelvata tällä kertaa lennolle. Säädetään sitten kotona lisää. Perkuleen Mika!
No ei ongelmat suinkaan tähän loppuneet. Pari epäonnistunutta starttiyritystä ja sitten kun pääsin ilmaan niin muutaman metrin korkeudella alkoi kuulumaan potkurin räpätystä ja ei muutakuin kone äkkiä sammuksiin ja takaisin alas starttisuuntaan. Lasku sujui hienosti jaloilleen. Kone pois selästä ja tutkimaan ongelmaa ja syntyneitä vaurioita. Hämmästys ja ihmetys oli suuri. Tutkinnan tuloksena koneeseen oli syntynyt yhtäaikaa kaksi toisista riippumatonta vikaa, eli pakoputken yläkiinnike oli murtunut hitsaussaumasta (kylmä hitsaussauma, kumityynyn asennusmuutoksen yhteydessä tehty metalliverstaalla Tuurissa) seurauksena pakoputken nojaaminen potkuriin, jolloin pakoputki toimi tehokkaana "puusorvina" tehden kolot lapojen tyvipäähän. Sitten toinen vika, eli joko kehikon suojaverkon nippuside oli pettänyt tai sitten punokset olivat painaneet verkon potkuriin siiven kaaduttua sivulle edellisissä starteissa vioittaen verkkoa ja kun sitten annettiin hanaa niin potkurin kärki koukkasi lepattavan verkon reunan mukaansa repien sen rikki ja irti kehikon toisesta reunasta, samalla tietysti potkurin kärjet vaurioituivat. Tietysti suurena apuna tapahtuneeseen oli tämä ylipitkä potkuri, joka ei salli punosten nojaamista kehikkoon. Tämä ongelma oli tiedossa, mutta en ehtinyt tekemään verkon kiinnityksen muutostyötä ennen tätä reissua, toisaalta voihan sen vieläkin tehdä ja nythän sen näki, että työ ei mene sitten hukkaan ajatellen tulevaisuutta. Peruin lennon lopuksi torniin. "Lentotoiminta" siltä illalta oli sitten päättynyt huipentuen kuitenkin iltaa kohti oluttölkkien kilistelyksi. On muuten ihan hyvä vastapaino potkurin kilistelylle.
Koiranäyttelytoimikunnassa oli mukana Rovaniemen lentokentän huoltopäällikkö, joka hoiti alaisillaan pakoputken hitsauksen Lauantaina lentokentän verstaalla. Repeytyneen suojaverkon sai kiinni uudelleen nippusiteillä ja mikä hienointa niin minulla oli mukana varapotkuri, vaikka vioittuneellakin olis vielä voinut ehkä lentää. Pelit oli taas kunnossa Lauantai iltana ja siirryttiin samalle kentälle. Termopuuskien tyyntymistä piti hiukan odotella ja sitten taas soitto torniin ja kerroin, että yritetään paremmalla tuurilla ja tulen ääneen, kun pääsen ylös. Sitten ekastartilla ilmaan. Näin sen piti tapahtua eilenkin, mutta kaikki päivät eivät ole samanlaisia. Hiukan röykytti alussa, mutta kun nousi n. 300 metriin niin ilma tasoittui.
Maisemat Rovaniemen keskustassa olivat
huikaisevan kauniita.
"lennonjohtaja" tässä peltipurkin
kahvassa tukevasti kiinni. Edessä lentovalmis korjattu "persepotkuri".
Rovaniemen sairaala heko kenttineen keskellä. Taustalla
Ounasvaara urheiluhalleineen, jossa koiranäyttelykin pidettiin.
Kemijoki
Rovaniemen keskustaa
Tietysti kirkko piti kuvata
Kirkon ympäristöä hiukan
Jätkän kynttilä keskustan ja Ounasvaaran
välissä Kemijoen yli menevällä sillalla.
Sitten kysyin tornista, että sopiiko käydä
kentällä pyörähtämässä matalalla ja lupa heltisi, joten
kenttää kohti seuraavaksi. Kiitotie 03 suunnasta lensin
matalalta yli ja sitten takaisin keskustaan. Ison näköinen
kenttä Rovaniemellä.
Asematasolla muutamia härveleitä. Tuossa se
on tainnu Concordekin olla tyhjäämässä ökyrikkaita
ahteristaan.
Lennonjohto torni
Ounasvaaran hiihtokeskus
Tuohon koiranäyttelypaikalle Ounasvaaralle
asuntoautojen ja vaunujen eteen parkkipaikalle sorvasin laskuun.
Oli muuten pirun hankala paikka, kaksi ylösvetoa jouduin
ottamaan, koska pikialue hiekkapohjaisen parkkipaikan päässä
nosti pirusti, joten tosi alhaalta ja nuukasti pylväitä ja
rakennuksia väistellen piti ottaa, jotta pääsi hiekka
alueelle. Yleisöllä oli seurattavaa parkkipaikalla, kun koukin
hallien välissä.
Mahtava lento ja alkuvaikeudet korvattiin kyllä moninkertaisesti.
Arto
6. 6. 2004
HELSINGIN MAISEMISSA
Naisväki sai houkuteltua minut kuskiksi viikonlopulle Hesaan kirppareita kiertelee. Salaa otin "persepotkurin" autonperään, jos vaikka välissä livahtas lentämään. Kuinka ollakkaan, lähdin lauantai iltaa viettämään tuonne Bodomin murhajärven maisemiin, jos vaikka löytys hyvä starttipaikka ja etenkin jos termopuuskainen tuuli alkais vaikka näyttämään ennen hämäriä lannistumisen merkkejä. Olin soitellut etelän lentäjille, molemmille Jukille, (Soini, Juvankoski) että jos vaikka sais lentoseuraa outoihin maisemiin, mutta ei etelän miehistä ole näköjään mihinkään, päästävät tällaisen maalaispojankin lentelemään ominpäin holtittomasti reviireilleen. Soinikin vain haikaili Kaskiston pellolle narunpäähän. On aikoihin eletty sanon minä. Erinomainen starttipaikka löytyi Bodominjärven vierestä Pohjoispuolelta. Suora kytötie viljapeltojen välissä ja ihan tuulensuuntainen ja autolla pääs ihan startin kohtaan. Lupia en lähtenyt kyselemään keltään, koska askeltakaan ei tarvinnut ottaa pellon puolella. Kaikki sujui ihan nappiin, puolen tunnin odottelun jälkeen tuulikin alkoi tyyntymään ja pääsin yhdeksän maissa illalla starttaamaan. Alussa vielä möykytti hiukan, mutta hetken päästä tuuli oli jo melko tasaista ja tuntui etenevän vastaseenkin hiljaa.
Näin upea "lentokenttä" löytyi
Bodominjärven rannan tuntumasta, eli tuosta vanin edessä olevan
männyn kohdalta tien suuntasesti ilmaan.
tuo pitkänmallinen niemikö se murhapaikka oli?
vai tuo tylpempi niemi? En ole niin tutustunut
asiaan. Kertokaa viisaammat.
Lensin koko ajan Helsingin TMA:n alapuolella
ihan lähialueen rajan tuntumassa kohti rannikkoa. Otin yhteyttä
Helsinki Vantaan torniin ja ilmoitin sijaintini, koska 5
kuumailmapalloakin oli samalla alueella.
taustalla Nesteen torni tai tornit
Perkkaan kohdalla kysyin lupaa lähialueelle
keskustan suuntaan, mutta lennonjohtaja ei antanut lupaa alueelle
ilman tuota transponderia, joten pysyin lähialueen ulkopuolella
ja korkeudeksi piisas hyvin TMA:n alapuoli, eli alle 1300
jalkaa. Nuissa kuumailmapalloissa on varmaan tuo ponderi, koska
saivat mennä CTR alueelle. Leppävaaran "kivikylä" ei kyllä ole
mielestäni ihmisen paikka asua. Jos minun pitäis täällä
asua niin varmaan hulluksi tulisin ja lentäsin täältä
suurilla lisätankeilla, vaikka lappiin karkuun. Ihan
oikeesti sääliksi käy näitä uraputkeen päänsä
työntäneitä ihmisraukkoja. Kyllä maalla on sentään
mukavaa.
sama paikka vähän laajakulmaisemmin.
Taustalla näkyy Helsinki Vantaan kenttä.
Vermon ravirata
Lähemmäs merenrantaa en viitsinyt mennä, koska Lännen ja Luoteen välinen ylätuuli oli kuitenkin niin kova, että eteni melko hitaasti takaisinpäin trimmit päällä (olispa ollu jo Action niin olisin varmaan käynyt kauempana) ja sekin, että rintama lähestyi jo lännestä auttoi tekemään paluupäätöksen Bodominjärvelle. Hämäräkin alkoi jo laskeutua. Aika hyvin pääs lentelemään alueella, koska peltoja oli siellä täällä ja niitä pitkin olis voinut jatkaa ihan merenrantaan saakka. Hieno lento joka tapauksessa.
Arto
27. 4. 2004
KANGASALA JA PÄLKÄNE
Muutama kuva reissulta:
Kangasalan "kivikasa"
Aarno ja aapiskukko
Rauniot Pälkäneellä
Ehjempi kirkko Pälkäneellä
20. 4. 2004
ALAVUDELLA
käytiin tänään päristelemässä. Kentältä startattiin paikallislennolle. Ihmeteltiin suuresti, kun ketään ilmailijaa näkynyt kentällä, vaikka ilmailusää oli mitä parhain. Alavutelaisia oli ulkona pihoissa pällistelemässä meidän lentoja.
Kuvia tuli räpsittyä 127 ruutua, joten
tässä satoa.
On se vaan ihmeellistä, kun ihmiset kiipee
katolle nähdäkseen tarkemmin MOVA:n
13. 4. 2004
ILTALENNOLLA
Tänä iltana hinattiin yhtä oppilasta Ähtärinjärvellä ja PP 2 tarkkari tais mennä läpi. paluulento järveltä kesti vastatuuleen niin kauan, että pimeys alkoi laskeutua seudulle ja sain "kaupungin" valot ikuistettua kameralla. Laskuun omaan rantaan näki vielä kuitenkin tulla.
Arto
8. 4. 2004
TANKILLINEN BENSAA
Tänään kokeilin oikein kunnolla, että kuinka kauan tuolla tankillisella ( 9 ltr ) oikein lentää. Laitoin tankin piripintaan ja moottori sammui 3h 9 minuutin lennon jälkeen, eli kulutukseksi muodostui yllättävän taloudellinen lukema, eli 2,857 litraa tunnissa. Seosta en säädellyt, vaan ajelin kokoajan vakio säädöillä. Termoa oli keskipäivällä välillä aikalailla, mutta en usko sen paljon bensaa säästävän, koska laskevia on yhtä paljon. Välillä mentiin neljää metriä ylöspäin tyhjäkäynnillä, mutta kyllä sitten taas sai painaa runtuakin, jotta olis pysyny riittävällä korkeudella laskupaikkoihin nähden. Samalla testasin trimmeihin neulomiani vahvikkeita, koska jo kauan on ollut ongelmana tuo jomman kumman trimmin päälle meno startissa, jolloin ketterä siipi pyörähtää jo ylösnousun aikana, ennenkö saavuttaa jarruilla ohjailtavan asennon. Trimmien lukitussolki osuu ylösvedossa juuri tuohon kyynärpäähän, josta seurauksena koholla oleva lukitusvipu painuu ja trimmi luistaa päälle. Nyt kun hihna on paksumpi, ei lukitusvipu nouse ulommaiseksi ja trimmit pysyy kiinni. Vaikea selittää, toivottavasti ymmärsitte, mistä on kysymys.
Arto
kuvia reissulta:
Inhan pytinki
kyläkauppiaan mökki
Paljon on näissä maisemissa lennetty,
mutta koskaan ei ole tullu otettua ilmakuvaa Ähtärin
keskustasta, mutta nyt näette sitte senkin :)
7. 4. 2004
ILTALENTO
Niimpähän sitä tuli käytyä korkeella iltalennolla ja ei ollu edes startissa sellasia suunnitelmia, joten bensaakin vain nelisen litraa mukana. Hyvin tuntu kiipeevän ja sellanen tutina jäi hommasta, että "vain taivas on rajana" Kuvia lennolta: Tähän tyyliin Clemente puski äijää kohti stratosfääriä, eli parhaimmillaan 2,3 m/s mennään kolmessa tonnissa ylöspäin. keskimäärin kuitenkin n. 2,0 m/s. Lämpöjä on kehissä koneessa, kuten kuvasta näkee tuo 1051 fahrenhitea, vai miten se kirjotetaan. Seosta en laihentanut vielä yhtään starttiasetuksesta, vaikka lämmöt olivat pudonneet jo merkittävästi.
3105 m standardipaineella
(1013) näytti mittari kun hölläsin tuon C-ilmatilan
pelossa. En ollut nollannut mittaria startissa, mutta kun tulin
maahan niin mittarissa oli vielä 164 m korkeutta, joten
todelliseksi nousuksi tulikin tuo vielä näillä eväillä
lainsallima 2941 m, joten eivät taida saada vielä laitettua
"palloa jalkaan" Riippuu tietysti siitä, että mikä se
korkeus oli tuolla Kauhavan kentän paineella mitattuna. Rajoille
mennään kuitenkin.
Arto
n. 2,5 kilsan kohdalta
Tähän loppuun
kuvatehtävä, eli missä kohtaa näkyy kuvassa lentävät Aarno
(vihreä siipi) ja Janne (sininen siipi) ?
24. 3. 2004
KILLIN KEIKALLA..
käväsin tänään puolentoista viikon tauon jälkeen. Starttasin, kun Aarno saapui paikalle. Odottelin ilmassa, kun sain Aarnolta ilmoituksen, että potkuri heiluu koneessa pahasti, laakeri mennyt tai jotain. Laskeuduin takasi tutkimaan Aarnon konetta. Ei sillä tohtinut lähtee kauemmaksi ajelee. Pienen päräyksen Aarno kävi kuitenkin tekemässä. Kun Aarno tuli laskuun starttasin uudelleen, lähes tyyneen keliin, mutta jotenkin siipi ei noussut normaalisti lentotilaan ja juoksuvauhtikin oli epänormaalin hidas, mutta nousin kuitenkin ilmaan ja ilmassa tehoja lisätessä toinen puoli siivestä sakkasi, n. parin metrin korkeudella. Ihmettelimme Aarnon kanssa suuresti tapahtunutta ja diaknosoimme, että päälle työntö oli vain jäänyt jostain syystä vajaaksi jättäen siiven kynnykselle. No ei muuta kuin seuraavaan yritykseen ja työnsin korostetusti A- liinoista, mutta siipi tuntui aivan oudolta, eikä lähtenyt normaalisti lentämään, vaan ikäänkuin jumittui kynnykselle. Juoksin jonkin matkaa tehoja lisäten ja työntäen koko ajan A-liinoista, mutta siipi oli kuin vetovarjo jääden kynnyksellä, eikä toiminut lähellekkään normaalisti. Keskeytin startin ja kerroin ,että nyt on jotain pahasti pielessä siivessä, joten irroitin siiven koneesta ja riisuin moottorin selästä.
Syyksi paljastui huomattava nuoskalumen määrä tunneleissa, eli ylimääräistä painoa siiven takareunassa oli todella paljon. Raskas lumi oli mennyt tunneleihin edellisessä laskussa ja siipeä uudelleen levitettäessä. Koskaan aikaisemmin ei ole näin käynyt. Taas viisastui aimo annoksella, eli aina pitää suojakelillä tarkistaa laskeutumisen jälkeen tunnelit ennen seuraavaa starttia. Painava nuoskalumi siiven sisällä on aivan eri asia, kuin kevyt pakkaslumi, jota esiintyy yleisesti tunneleissa talvi lennoilla. Tämä on laji, jossa uusia asioita tulee eteen jatkuvasti ja koskaan tässä lajissa ei saavuteta tilannetta jossa kaikki asiat on aina sata prosenttisesti kohdallaan. Jos joku näin kuvittelee, niin tulee pettymään karvaasti ennemmin tai myöhemmin. Tärkeintä on ottaa opikseen havaituista epäkohdista ja tuoda ne julki lajia harrastavien keskuuteen. Vain tällä avoimmuudella viemme lajin turvallisuutta eteenpäin.
Arto
Killinkoski Alavuden tien suunnasta.
Josef Stenbäckin suunnittelema puukirkko
Killissä
Vanha nauhatehdas.
Nykyään turistikohde kirpputoreineen ja taidenäyttelyineen.
