Etusivu     Lentopäiväkirja     Ilmakuvat     Omat kirjoitukset     Lehtijutut     CLEMENTE Paramoottorit

LENTOPÄIVÄKIRJA

2005 JOULUKUU­ HEINÄKUU

18. 8. 2005

LENTOJÄTKÄ MAISEMISSA

Tänään kävästiin Huittisissa tsekkaamassa Lentojätkän pitopaikkaa. Neljään mieheen homma hoitui ja paikka onkin erinomainen tapahtumalle. Erittäin laaja pelto, jonka juuri puimiuri parturoi puhtaaksi. Yöpymispaikka aivan vieressä. Vielä vaan ei tiedetä onko tapahtuma säitten puolesta tulevana viikonloppuna, vai myöhemmin.   Käväisin kuvailemassa seutua möykkysessä kelissä.  

Takimmainen tummempi pelto olis starttipeltona ja tehtäviä olis sitten lähempänä sivilisaatioo.

Huittinen ja takana Lentojätkä pelto
 

Tuossa kenkämaailman takana olis yksi tehtävä
 

Pakollinen kirkkokuva
   

Tulomatkalla poikettiin Teiskon Kaanaan kentällä, josta startattiin ja Tämän Muroleen kanavan kautta Ruoveden laivarantaan laskuun
 

Jäminkipohja osui reitille
 

Ruoveden maisemaa
 

Pakollinen Ruoveden kirkko

4. 8. 2005

ENNÄTYSLENNON MATKARAPORTTI

Aamulla kuudelta siirryttiin Tuurin rinteeseen ja ensimmäinen takaisku oli, kun kevyt tuuli puhalteli rinteeseen nähden takapuolelta. Ei auttanut, kuin odotella kaikessa rauhassa ihmettä, eli radikaalia tuulensuunnan muutosta. Kahvillakin käytiin välillä. Epätoivoista odottelua kesti kolme tuntia, kun tuuli yllättäin ja aika nopeasti kääntyi 90 astetta rinteeseen päin ja samalla voimistui selkeästi. Alettiin laittaa vehkeitä lähtökuntoon rivakasti.

Toinen takaisku tuli siinä vaiheessa, kun laitoin lisätankkien pikaliittimet yhteen, eli bensaa vuoti ojonaan liittimien välistä. Vuosi sitten ei vuotanut samat liittimet yhtään, ilmeisesti bensa oli pilannut tiivisteet. No eiku hakemaan klemmareita Kyläkaupasta ja suoraan kiinni lisätankkien hanat letkuihin.   Kolmas takaisku tuli, kun soitin Kauhavan torniin lennostani. Tampere oli varannut koko Mil Cta alueen käyttöön, joten sen alla pitäis tehdä sitten matkaa melko pitkälle, joka tarkoittaa, että hiukan mutkille pitää ajella peltolänttejä seuraten.   

Kymmeneltä oli kaikki kondiksessa ja starttituulikin ihanteellinen tällaiseen raskaaseen lähtöön. Täytyy myöntää, että jännitti aikalailla nykästä siipi ylös, koska taakka selässä oli melkoinen ( juotavaa, suklaata ym. varustetta + 50 ltr: menovettä yht. n.80 kg)  Varovasti piti siirrellä jalkoja keskityksen aikana, ettei laskutelineet petä. Sitten ei auttanut, kuin määrätietoinen päälleveto jalat yhdessä moottorin painoa etunojassa apuna käyttäen.

Hienosti heilahti Paramania suoraan ylös ja heti saattoi tuntea kevennystä hartioissa ja jaloissa. Sitten lyhyitä varovaisia askelia tunnustellen eteenpäin samalla kaasua hiukan lisäten ja kun tuntui, että askellus onnistui, niin laitoin pasuunat soimaan täysillä ja vinottain rinnettä alaspäin. Ehkä puolenkymmentä askelta otin, kunnes väkivahva Clemente tuuppas koko painolastin ylös. Tunne oli mahtava, kun maakontakti hävis jalkojen alta. Vastatuuleen otin korkeutta jonkin aikaa, kunnes käännyin myötäseen. Hieman tuntui röykkyjä ilmassa, mutta ei paha.   Sitten yritin pari kertaa yhteyttä Kauhavan tutkaan, joka ei kuitenkaan jostain syystä vastannut kutsuihin. Rutinaa kuului ajoittain, joten ei muuta kuin jatkoin matkaa Mil Cta:n alla. Oiski ollu kumma, jos radio olis kuulunu. 

Keli tuntui matalalla aika-ajoin melko röykkyiseltä ja epämukavalta, mutta kuitenkin lennettävältä. Neljäs takaisku selvisi melko pian, eli tuuli sorti voimakkaasti vasemmalle, eli kylkimyyryä piti alkaa lentää, jotta edes hiukan pysyis oikeassa kurssissa ja sehän ties roimaa nopeuden pudotusta. Hyvin pian alkoi selvitä, että tuulen suunta (kaakko) alhaisella lentokorkeudella, sotki suunnitelmat melko pahoin.   Jossain Toholammen korkeudella  Nousin kahdeksaan sataan metriin, jolloin ilma tasaantuikin mukavasti. Tämän jälkeen piti alkaa miettimään, että kummalta puolelta kierrän melko laajan sadekuuron. Yritin kiertää oikealta, joka sopisi paremmin reitin suuntaan, koska olin jo ajautunut aika paljon vasemmalle suunnitellusta reitistä. Junnasin jonkin aikaa sivutuuleen, mutta, kun tuntui, että ollaan lähes paikallaan, niin päätin ohittaa kuuron vasemmalta. Sitten mentiinkin haipakkaa kohti Oulaista. Matka oli sujunut niin hitaasti, että autokuski oli samalla kohtaa menossa.  

Ylivieskan ja Nivalan välissä alkoi jo vilukin vaivata laskien fiiliksiä aikalailla rypistyneen kelin ohella.   Olin suunnitellut, että lennän Oulun TMA:n alapuolella  radion epävarman kuuluvuuden takia. Pudottelin korkeutta alle neljänsadan metrin seuraten liminkaan johtavaa tietä. Oulun lähialueen tuntumassa laskin vielä alemmas. Kaksi sataa metriä korkeutta ja keli muuttui erittäin röykkyiseksi. Maisema vilisi alla lujaa ja tajusin, että maassa tuulee tosi kovaa. Puntaroin hetken kiperää tilannetta ja tulin siihen tulokseen, että ei ollut järkeä jatkaa eteenpäin vaarallisessa kelissä. Lisätankit poukkoilivat sivulla, kun Paramania nosteli olkapäitään terävin liikkein. Tuntui kuin lypsyllä olis ollut, senverran piti nykiä kapuloista, että sai ryskyn pidettyä aisoissa. En muista lentäneeni näin kovassa röykytyksessä.

Käänsin vastaseen tarkistaakseni, että eteneekö siipi. Keskimäärin pysy paikoillaan, puuskassa heitti pakille ja välillä hiukan eteni. Laaja rehupelto oli etusektorissa, jonka olin valinnut laskupaikaksi. luovimalla siirryin pellon päälle vajaan sadanmetrin korkeudella. Käänsin vastaseen ja valmistauduin hankalaan laskuun. Paramania pakitti välillä aikalailla ja taas mentiin hissillä alas. Spiidiä, tai trimmejä en tohtinut käyttää röykkyjen takia. Pakki päällä ison pellon takareuna läheni samalla, kun maa lähestyi. kurkin olan yli, ettei ole sähkölinjoja takana. Ei ollut ja sammutin koneen, kun varmistui, että osuu peltoon. Siipi vajos normaalisti alaspäin, mutta etenemissuunta oli pääasiassa taaksepäin. Metrin korkeudella piti kuitenkin yrittää jarruttaa pudotusta. No tiedättehän, miten siinä käy. Äijä pomppaa pinnassa jalat vielä ilmassa taaksepäin. Perseelleen meni ja vielä kiepsautti siitä ympäri, ennenkö sain siiven kuoletettua toisesta jarrupunoksesta. Silmäkulma osui rytäkässä johonkin ja siihen tuli pieni haava.    

Hieno lento vastuksista huolimatta.  Olishan se tietysti ollut toista nousta heti alussa kilsaan, painella täsmälleen myötätuuleen lämpimissä asusteissa ja häiriötöntä radioliikennettä käyttäen ja kuunnellen.     Suurimpana antina pidin kuitenkin sitä, että 80 kg:n taakallakin pääsee paramoottorilla ilmaan. Olkoon tämä vaikka se kenraaliharjoitus. Kuvia en ottanut, koska oli tärkeämpääkin tekemistä. Matkaa kertyi 258 km. lentoaika 4h 4 min, Bensaa jäi paaaaljon.  

Arto